Sukupuuttoon kuolleet alalajit

Kaspiantiikeri (Panthera tigris virgata) Kuollut sukupuuttoon 1950-luvulla
Jaavantiikeri (Panthera tigris sondaica) Nähty viimeksi vuonna 1972
Balintiikeri (Panthera tigris balica) Viimeisin surmattu vuonna 1937

 Tiikerin turkki voi olla pohjaväriltään myös valkoinen. Kaikki valkoiset tiikerit ovat värimuunnelma bengalintiikeristä. Valkoiset bengalintiikerit ovat hyvin harvinaisia, luonnossa sellaista ei ole tavattu 1950-luvun jälkeen. Nämä valkoiset tiikerit eivät ole albiinoja (näillä on siniset silmät) eivätkä tiikerin erityinen alalaji, vaan ne ovat siis bengalintiikereitä, jotka vanhempiensa geenien myötä vain saavat valkoisen värin. Vuonna 1998 Yhdysvaltojen eläintarhoissa oli yhteensä 30 valkoista bengalintiikeriä. Kukaan ei tiedä yksityisten omistuksessa olevien valkoisten tiikereitten lukumäärää.

Idän kansat ovat aina ihailleet tiikerin kauneutta, rohkeutta ja voimaa. Tiikeri on karhun jälkeen suurin maapetoeläin ja se on myös suurin kissaeläin. Sillä ei ole luonnossa vihollisia. Se on lapojen kohdalta reippaasti yli metrin korkuinen ja sen pituus voi pisimmillä uroksilla, kuten amurintiikerillä olla 330 cm. Tiikeriuroksen paino on 180 - 270 kg, suurimman tiikerin, eli amurintiikerin paino voi olla yli 300 kg. Sumatrantiikeri on alalajeista pienin: uroksen keskipituus on 2,4 m ja paino noin 120 kg, naaraan 2,2 m ja 90 kg. Tiikeri on notkea ja voimakas eläin, joka tunnetaan lyhyessä, oranssinkeltaisessa turkissaan olevista mustista raidoista, joiden avulla se sulautuu erinomaisesti viidakon varjoihin. Päivisin tiikeri nukkuu tai lepää metsässä, mutta illat ja yöt ovat sen metsästysaikaa ja silloin se saattaa kulkea kolmekymmentä kilometriä saalista etsien. Tiikeri liikkuu hyvin äänettömästi ja joutuin, se ei kiipeile puihin mutta ui hyvin ja viihtyy vedessä.

Naarastiikerin reviiri vaihtelee kymmenestä kahteenkymmeneen neliökilometriin alueilla, joilla on saaliseläimiä runsaasti. Uroksilla reviiri on 30 - 70 neliökilometriä. Siperiassa saaliseläimiä on vähän. Niinpä naarastiikerit liikkuvat 200 - 400 neliökilometrin ja urostiikerit jopa 800 - 1000 neliökilometrin suuruisilla alueilla. Tiikerit ovat tyypillisesti yksinäisiä metsästäjiä, ne sekä saalistavat että elävät yksin. Saaliseläiminä ovat vaikkapa kauriit ja villisiat. Tiikeri voi syödä kerralla jopa 20 kg lihaa, mutta keskimäärin se tarvitsee lihaa 9 kg yhden vuorokauden aikana.

Uros ja naaras tapaavat vain silloin, kun naaras on valmis paritteluun. Sekä naaras- että urostiikerit saavuttavat sukukypsyyden 3 - 4 vuoden iässä. Tiikerinaaras kantaa pentujaan 93 - 111 päivää ja synnyttää tavallisesti 2 - 3 pentua kahden, kolmen vuoden välein. Tiikerinpennut syntyvät sokeina ja avuttomina, ovat noin 33 cm pitkiä ja painavat kilon verran. Tiikerinaaras kasvattaa yksin pentunsa. Aikuiset, yksikseen liikkuvat tiikerit eivät yleensä ole vihamielisiä lajitovereilleen, mutta pentuineen liikkuva tiikeriemo suojaa kiivaasti pentujaan uroksilta, jotka joskus voivat surmata kohtaamansa pennun. Vaikka tiikeri onkin yksineläjä, niin silti pari nuorta tiikeriä voi lyöttäytyä yksiin taivalta tehdessään. Myös jopa kuuden tiikerin laumoja voidaan nähdä, tällöin on kyse tiikeriperheestä, josta pennut eivät ole vielä lähteneet omille teilleen. Tiikerin elinikä on noin 16 vuotta.

Tiikerit ja leijonat ovat melko läheistä sukua toisilleen. Luuston perusteella niitä onkin vaikea erottaa ja jopa niiden kallot ovat hyvin samankaltaiset. Vaikka leijonat ja tiikerit eivät kohtaa luonnossa, eläintarhoissa ne on saatu lisääntymään keskenään. Tällaiset pennut ovat hyvin monenvärisiä ja -kuvioisia. Leijonauroksen ja tiikerinaaraan pentu on liger. Tiikeriuroksen ja leijonanaaraan pentu puolestaan on tigon. Sekä ligereitä että tigoneita on kasvatettu täysi-ikäisiksi. Selvin leijonia ja tiikereitä erottava piirre on niiden väritys, joka johtuu niiden erilaisista elintavoista. Leijonat elävät enimmäkseen avoimilla, hiekkaisilla alueilla, kun taas tiikereiden elinympäristöä ovat metsät ja tiheät ruohostomaat.